Toissa vuonna tehty Viron reissu jätti jonkinlaisen kipinän käydä tutkimassa koko muuta Baltian aluetta. 2025 ajateltiin olevan sopiva kesä käydä tutkimusmatkalla Latviassa ja Liettuassa asti. Matkaan lähti edelleen koko pesue. Veikka on jo 18, mutta meinasi haluavansa mukaan halvan alkoholin perässä. Koko reissua ajatellen oli yksi kuski lisää kohtuullisen pitkille siirtymille.
Katsastus meni onnistuneesti läpi juuri juhannusta edeltävänä torstaina. Mie olin jotenkin onnellisena ollut luulossa, että katsastus on vasta heinäkuun lopussa. En ollut ollenkaan stressannut katsastusjutuista, kun ajattelin koko ajan, että reissun jälkeen olisi hyvin aikaa huolehtia asia kuntoon. Onneksi auton seisonnasta ajoon ottaessa huomasin, että katsastus oli umpeutumassa juhannuksen jälkeisenä maanantaina, eli ensi viikolla, jolloin oli tarkoitus olla jo hyvää matkaa Baltian suunnalla. Katsuri hieman varoitteli, että apukuskin puolen eturenkaan kotelossa voi olla tekeytymässä ongelmia, mutta vasta seuraavaan katsastukseen. Eli hyväksytty leima on papereissa ja huoleton matkanteko voi alkaa.
Matkasuunnitelman alustavaan ideointiin käytin internet ninjailua ja googlen gemini tekoälyä. Tekoälyn kanssa oli helppo pilkkoa ideoita, missä käydä vierailulla, mitä nähdä ja millaisella aikataululla. Tosin jo reissun ensimmäisinä päivinä suunnitelma lensi romukoppaan johtuen säätiedotuksista. Koko baltian alueelle oli luvattu sateita ja tuulta, joten päätimme muuttaa lennosta hieman suunnitelmia. Ranta-alueella ei olisi mukava olla tuulella ja sateella, mutta kaupungissa kyllä löytää tekemistä molemmissa skenaarioissa. Mutta kuten meidän suunnitelmat päättivät muuttua, niin myös sää päätti muuttaa omia suunnitelmiaan. Katsotaan niitä muutoksia tämän kertomuksen edetessä.
Suunnatessa Baltiaan Rovaniemeltä pitää taittaa yli 800 kilometriä Suomen puolella. Matkaan päästiin jälleen kerran hieman myöhäisemmässä vaiheessa iltaa. Aiemmissa jutuissa olen jo maininnut, että meidän on parempi päästä illalla liikkeelle, koska aamulla on aina hässäkkää, pahaa tuulta ja hidasta liikahtamista. Vaikka suunnitelmissa olisi aamuliikahtaminen, niin tosiasia on, että oikeasti kotoa ollaan liikkeellä vasta iltapäivällä. Auto käynnistyi hieman jälkeen 21:30. Ensimmäinen yö vietettiin vain 150km päässä kotoa, eli Kuivaniemen kirkon parkkialueella. Tärkein tavoite oli saavutettu pääsemällä liikkelle. Kuivanieman hautausmaan parkkipaikka oli todella rauhallinen yöpyä. Sääskiä oli runsaasti ( lue. h****tisti ) vartioimassa parkkipaikan viereisen ruumisparkkipaikan rauhaa.
Crazyland ja patterien lataus
Kevät oli ollut todella rankka, joten sovimme menevämme ukin ja Siskon mökille Pyhäsalmelle. Sinne mennessä matkan varrelle osuu Nivalassa sijaitseva Crazyland. Pari päivää ennen reissua Yle oli tehnyt jutun Crazylandistä ja parista muusta mielenkiintoisesta kohteesta Suomessa: https://yle.fi/a/74-20166825. Paikka oli todella vekkuli, hoksaavainen ja sanalla sanoen kekseliäs. Alue ei ole iso, mutta sitä on kiehtova käydä läpi. Pari tuntia meni hujauksessa ja päätimme myös tukea paikallista toimintaa syömällä lounaan alueella. Heittämällä neljän tähden visiittipaikka. Varsinkin jos ei etsi mitään viimeisen päälle.
Crazylandin sekoilun jälkeen oli hyvä suunnata Pyhäsalmen mökille veneilyn ja ruokailun pariin pariksi päiväksi. Kävimme Juhannuspäivänä Marjoniemen leirintäalueella melomalla ( itse asiassa kahteen kertaan. Ensin oluella ja sitten vielä jäätelöllä ). Lisäksi kävimme melomassa pidemmän matkan Sirviön saaren ympäri. Säät olivat jo tässä vaiheessa vaihtelevat. Satoi, paistoi, tuuli ja tuiversi. Telkillä näytti olevan useampia poeikuita tulossa. Useita kuikka pariskuntia polskutteli menemään melontareittien varsilla.
Parin päivän patterien latauksen jälkeen oli hyvä takaisin tienpäälle. Työväsymyksen todellisen määrän huomaa vasta kun on muutaman päivän levännyt oikein kunnolla. Siinä kohtaa alkaa olla perspektiiviä huomata, miten vähällä energialla sitä on viime ajat toiminut.
Päätimme lähteä sunnuntaina liikkeelle ja varasimme lauttamatkan maanantaille Tallinnaan Länsisatamasta starttaavalla Eckerö Linen lähdöllä. Sunnuntaina jaksoimme taittaa matkaa Heinolaan asti, missä olimme yötä palkitun leirintäalueen viereisen uimarannan parkkialueella ( Park4Night ). Alue oli varsin rauhallinen ja vierestä löytyi uimarannan wc. Nelostien jyly kaikui hieman häiritsevästi unta rikkomaan. Olimme ainoat majoittujat p-paikalla. Seuraavana aamuna suuntasimme hyvissä ajoin Google Mapsin opastaman kohti länsisatamaa. Edellisinä vuosina kiukutelleen kytkimen muistot keikkuivat takaraivossa, mutta kytkin kesti mainiosti Helsingin läpi kulkemisen vaatimat liikennevalot ja kammottavat monitasoiset ja haaroittuvat risteykset. Tällä kertaa onnistuin jopa hieman nauttimaan kaupunkimaisemasta.
Eckerö Linen henkilöautolinjalla jonotellessamme meinasi hieman iskeä epätoivo, kun huomasimme, että jokaisen kojun kohdalla oli kyltti, jossa maksimikorkeus oli laitettu 3.0m ja meidän automme oli 3.2m. Kuulin myös muutaman muun autoilijan ihmettelevän samaa asiaa. Korkeus katoksilla varsinkin 12 kopin kohdalla oli lähemmäs 4.0m. Aivan turhaa hämmentämistä. Hyvin sovittiin.
Lauttamatkalle olimme ottaneet buffet lounaan nuorison toiveesta. Saaristobuffet oli edelleen niin täyttävää kuin edellisillä kerroilla. Buffet kuuluu oleellisena osana lauttamatkailua, vaikka siitä tuleekin oma ylimääräinen kustannuksensa. Veikka ei ollut aiemmin tutustunutkaan buffettien hanajuomiin, tai miten ne toimivat. Melkein täysi lasi puna viiniä opetti hyvin eri hanojen merkityksen.
Lauttamatka on nopeasti ohi ja siinä ei kovin iso tylsyys ehdi iskemään. Kanssa matkustajillani koitti iskeä kissa kuumetta, kun ensin Marjoniemessä bongattiin veneessä matkustava upealla kuvioinnilla oleva bengalin kissa; omissa pelastusliiveissään ja valjaissa. Tallinnan lautan tuloa odotellessa näkyi kissa asuntoautossa, jota ulkoilutettiin valjaissa.
Läpikulku Viron läpi
Ensimmäiseksi yöksi menimme toissavuodelta tutulle Vanamoisa camping alueelle yöksi. Virossa juhannusta juhlitaan sen oikealla paikalla ja tällä kertaa se osui keskelle viikkoa. Vanamoisan viereisessä kylässä oli valtaisat juhannusjuhlat ja lavaesiintyjien äänet kaikuivat aivan selvästi asuntoautoon. Keli oli sen verran sateinen, että tuumimme jäävämme mieluummin autolle, kuin pyöräilevämme sateessa katsomaan paikallista juhannushumua. Nancyn ( joku paikallinen suuruus ) – ”Hellalt hoia mind” ( https://www.youtube.com/watch?v=-RxVpuviPcE ) soi alueella useampaan kertaan ja laitoin siitä jonkin kummallisen version omalle Spotify soittolistalleni.
Vanamoisasta suuntasimme kohti Liettuaa minimi pysähdysten taktiikalla. Jo ensimmäisessä risteyksessä näkyi tolpan nokassa kattohaikaran pesä, jossa oli kolme isoa poikasta. Haikaroita ja niiden pesiä tällä reissulla tuli bongattua todella paljon. Haikaroita näkyi myös niitettyjen peltojen keskellä tonkimassa ruokaa jälkikasvulle.
Parnussa pidimme Kaubamajakaksen parkkipaikalla pienen ruokailutauon ja täydensimme jääkaapin sisällön kauppakeskuksen ruokamarketissa. Ensimmäiset viralliset reissujäätelötkin tuli nautittua. Virossa jäätelö on aika kalliin oloista. Tai se jäi ainakin tunteeksi kauppareissun jälkeen. Olut ja lonkero kyllä oli Suomeen verrattuna huomattavankin paljon edullisempaa. Tosin hintataso Latviassa ja Liettuassa oli alkoholituotteiden osalta huomattavasti vielä Viroakin edullisempaa. Täältä hankitusta sipulista tuli varmaan parhaimman makuista jauheliha-makaroonimössöä. Sipuli oli todella makuisa.
Ensimmäinen varsinainen kohde osui Ainazi nimiseen kylään. Ainazissa rajanylitys Viron ja Latvian välillä menee varsin huomaamatta. Rajan ylityksen Latvianpuoleiselta parkkipaikalta on pääsy mielenkiintoiselle aallonmurtajalle, jota pitkin on kiva suorittaa kävely/taapainottelu lenkki meren rantaan. 441 tolppa on pystytetty rajalle jo vuonna 1919. Rajan lähistössä on mukava haahuilla ja ihmetellä pienen tauon verran.
Toinen pysähdys Latvian puolella tehtiin ennen Riikaa. Kävimme katsomassa valkoisia dyynejä, jotka on Saulkrautissa oleva hiekkakivikallio rykelmä. Tänne löytyy erinomainen pitkospuu reitistö ja soveltuu todella hyvin pieneen jalkojen ojenteluun. Paikasta huokui sellainen ”luonto on ihmeellistä”-tunne. Tienvarresta löytyy 2h kiekkopaikkoja, mutta me laitettiin asuntoauto maksulliselle parkkikselle, kun ei se nyt niin paljon pyörrettä matkabudjettiin aiheuttanut. Tosiasiassa huomattiin ne sa***rin kiekkopaikat vasta paluumatkalla. Keli oli edelleen sateinen ja tuulinen.
Liettuan puoli saavutettu
Suomen tiet ovat mäkistä ja kumpuilevaa, mutta kohtuullisen hyväkuntoista. Viron tiet ovat täysin mäetöntä ja hyväkuntoista tasaista asfalttia. Latvian tiet ovat jonkinlainen välimalli edellämainituista. Asfaltti on pinnaltaan erinomaisen kuntoista tasaisella laadulla. Liettuaan saavuttaessa tiet olivat kyllä tasaisia ja täynnä pientä kumpua, mutta ne olivat myös äärimmäisen huonokuntoisia; ainakin rajan tuntumassa.
Liettuan rajan tuntumassa on pieni karavaanari alue ristikukkulan välittömässä läheisyydessä. Sunny Nights Camping & Homestead tarjosi yllättävän viihtyisän majapaikan yhdeksi yöksi. Vaikka alue sijaitsee aivan päätien vieressä, niin yöaikana liikenne oli sen verran vähäistä, että se ei päässyt haittamaan. Camping alueella oli sauna, joka saatiin neuvoteltua osaksi maksettua hintaa. Saunassa tosin kannattaa pitää uimapuku päällä, vaikka se olisi varattuna, niin sinne tulee myös muita majoittujia.
Alue oli varsin sympaattinen, maatilamainen miljöö, jossa oli paljon koneita, laitteita ja kummallista ihmeteltävää. Paikan pitäjä oli varsin puhelias ja kertoili paikan historiasta ja näytti kuvia alueesta. Maksuvälineenä kävi kortti, mutta palveluntarjoajan toiveissa oli käteinen. Liettuassa kannattaakin monessa paikassa olla käteistä rahaa mukana.
Täällä ensimmäistä kertaa törmäsimme kyltteihin, että WC-pönttöön ei saa laittaa paperia, vaan sitä varten on pöntön vieressä oma roskakorinsa. Neuvostoaikainen putkisto taitaa olla kapeaa ja helpostitukkeutuvaa, koska melkein järjestään joka paikassa sama kielto tuli vastaan. Kielto tosin tuli vastaan niin usein, että kyseessä voi olla myös tavaksi jäänyt asia.
Ristikukkula
Ristikukkula on satoja vuosia vanha kumpu pohjois osassa Liettuaa, jonka peittää tänä päivänä sadat tuhannet ristit, joita sinne on tuotu vuosien saatossa. Ensimmäiset ristit on tuotu alueelle ennen 1800-luvun puoltaväliä. Ristikukkula osoittautui todella suosituksi ja keskellä peltoja, pienen tien varrelta löytyi infokeskusparkkipaikkoineen ja turistibusseineen. Ristikukkula oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Varsinkin kun keli oli varsin mainio tutkailla ristienpeittämän mäen tarjoamia polkuja ja tarinoita. Kannattaa tutustua tarkemmin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ristikukkula. Omasta perspektiivistäni tämä oli ehdottomasti viiden tähden arvoinen paikka.
Alueella ei ole muuta kuin kukkula itsessään, mutta se on vaikuttava paikka, vaikka et olisikaan erikoisen uskonnollinen. Osa risteistä on jo aloittanut prosessiin siirtyäkseen takaisin maanpoveen ja osa tuntuu vastustavan vuosien kulumista silkalla tahdonvoimallaan. Osa risteistä on todellisia käsityöntaidonnäytteitä. Nuoriso totesi nähneensä kaiken yhden alueen ristiin kävelyn jälkeen. Mie ja Iitu kävelimme aluetta useampaakin eri reittiä ristiin ja rastiin. Emme turhaan ottaneet ristiksemme pakolla etsiä ajankulua. Parkkipaikalla tankkasimme pastakipot lounaaksi ja Iitu ratkoi asiaan osuvasti liittyen ristisanatehtäviä. Hieno paikka, hieno kokemus. Ei Paavikaan täällä syyttä suotta ole visiitillä käynyt.
Sää oli…ei erikoisen kesäinen. Sadekuuroja tuli satunnaisesti ja tuuli oli varsin vinhakkaa jatkuvalla syötöllä. Näinpä päätimme tässä kohtaa hieman vaihtaa alkuperäistä suunnitelmaa ja kohdistaa paikantimet ensin Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan ja vasta sen jälkeen kiertää Kaunasin kautta Kuurinkynkäälle. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä visiitti toisinpäin. Kaupungissa on aina helppo keksiä ohjelmaa sadepäiville, mutta ranta-alueella tulee möllötettyä vain autossa, jos sää on ihan perberistä. Asuntoauton keula suunnattiin siis kohti Vilnaa. Seuraava pätkä olikin varsin pitkä ja tylsä ajomatka Ristikukkulalta Vilnaan. Sen taitoimme yhtä soittoa yhdella tankkaustauolla. Pääasiassa matka oli pelkkää tasaista tietä ja peltoa. Helpoin taktiikka edetä oli löytää rekka-auto, jonka perässä oli helppo pitää jatkuvaa 90km/h keskinopeutta.
Seuraavassa osassa tutustutaan hieman Liettuan tarjontaan. Säät on edelleen Perberistä, mutta se ei matkantekoa juurikaan haittaa.
