Edellinen osa reissukertomusta löytyy täältä: https://www.ooppari.fi/Gotilo/asuntoauto/kesareissu-2023-osa3-rantaa-ja/
Mökkipysäkki keskisuomessa
Tässä vaiheessa matkaa olimme menossa Siksakkia pitkin Suomea. Fiiatin etupuskuri osoitti kohti pohjoista ja pitkä ajelu oli lähestymässä seuraavaa määränpäätä. Saavutimme ukin ja siskon mökin Pyhäsalmen kulmilla. Auto pelasi mainiosti ja saavuimme illalla mökille. Oli mukava päästä saunomaan pitkästä aikaa.
Seuraavana aamuna kelit olivat todella suosiollisia. Ei liian aurinkoista, mutta ei todellakaan kylmää. V&V kävivät melomassa, mie ja Iitu käytiin melomassa, syötiin, uitiin ja vietettiin kesäpäivää. Tällaisia kesän kelit pitäisi olla. Ei liian kuumaa, että jaksaa touhuta, mutta sen verran lämmintä kuitenkin, että uimassa käyminen vilvoittaa sopivasti.
Seuraavat juhlat olivat jo kolkuttelemassa ovelle, joten jouduimme hieman turhankin kiireellä ja vauhdikkaasti suuntaamaan taas tienpäälle. Meillä oli tavoitteena ehtiä Kalajoelle hakemaan mopon osia Tuontitukusta. Pelivaraa jäi sulkemisaikaan melkein 10 minuuttia.
Hautajaiset, kesän kameratekniikkaa ja muuta sälää
Lupauduin toimimaan kuvaajana Iitun vaarin hautajaisissa. Olin ennen kesänalkua osatanut uuden kameran; Nikon Z Fc:n ( https://www.nikon.fi/fi_FI/product/cameras/z-fc ). Alkukesän olin opetellut kuvaamaan sillä. Hautajaisien kuvaaminen kuitenkin on hyvin erilainen tapahtuma, kuin muut tähän asti pitkin kesää olleet kuvausjutut. Hautajaisissa ollaan osa aikaa ollaan sisätiloissa ja osa ajasta ulkona. Onneksi digitaalinen filmi on halpaa, kunhan vain mukana on riittävästi muistikortteja, niin saa taltioitua kaikki tärkeimmät hetket. Olen aiemmin tykännyt kuvata tilaisuuksia pääobjektiivina Sigman valmistamaa 30mm 1:1.4. Objektiivi on huiman valovoimainen ja zoomaus toimii jaloilla. Uuteen kameraan minulla oli mukana kameran mukana tullut Nikon dx 16-50mm, 1:3.5-6.3 ja lisäksi toisena objektiivina oli mukana Nikon dx 50-250mm, 1:4.5-6.3. Kameran ominaisuudet paikkasi todella hyvin objektiivien heikkouksia ja kuvista tuli varsin onnistuneita.
Hautajaisissa en tykkää käyttää salamavaloa sisätiloissa. Nikon Z fc on peilitön järjestelmäkamera, joten se on mahdollista saada täysin äänettömäksi. Mikä toimikin todella hyvin kuvatessa. Ainoastaan kuvaaja ei ollut ihan koko ajan kartalla, että ottiko kamera kuvan, vai ei. Itse olen niin assosioitunut äänen kuulemiseen kuvaushetkellä. Salaman räiskähdys ja kameran ääni on kiva saada hiljaisessa tilaisuudessa minimoitua.
Kesän aikana otin Nikonilla pääosan meidän reissun kuvista. Myös tällä kertaa minulla oli mukana myös 360° action kamera ja drone. Aina ei jaksa leikkiä tekniikalla ja halusin keskittyä oppimaan Nikonin ominaisuuksia. Aiempaan Nikonin kameraan verrattuna tuntuu, että henkilökuvissa en saa jostain syystä vielä syvyysaluetta ja silmien terävyyttä toimimaan niin helposti ja vaivattomasti kuin aiemmalla kameralla. Toinen havainto oli, että akku on todella pieni ja jos se on unohtunut kameraan kiinni samalla kun puhelimen ja kameran yhteys on päällä, niin akku on syöty täydestä lähes tyhjäksi 10:ssä tunnissa.
Raahessa tapahtuu
Raahessa kävimme pesäpallo ottelussa. Pattijoki-Alajärvi peli oli viihdyttävää seurattavaa. Kiitoksia Sipelle ja Eskolle pallon heitto seurasta. Kelien suosiessa on kyllä mukava istuskella Rännäein katsomon kakkospuolella. Aurinko paistaa todella mukavasti ja hyvin etenevää, tasaista peliä on viihdyttävää seurata.
Appiukko oli saanut idean remontoida harrastemaatilan päärakennuksen kattoa, joten autoin katon purkamisessa ja uusien ruoteiden tekemisessä. Tällä kertaa hieman tiheämmällä jaolla, jotta lumikuorma asemoituisi tasaisemmin. Tärkein juttu tässä kuitenkin oli, että tekeminen oli täysin erilaista, kuin mitä tulee tehtyä talvella. Haasteen tähän puuhasteluun teki vähemmän yllättäen sää. Kelit olivat erittäin epävakaat. Hetken aikaa oli kuuma kuin hornan kattilassa ja heti seuraavassa hetkessä tuli vettä taivaan täydeltä. Ja pilvet nousivat todella nopeasti päälle; meren rannassa kun kerran oltiin.
Raahessa oli aika antaa huomiota reissussa oikutelleelle kytkimelle. Melko pian tuli selväksti, että meidän autossa ei olekaan hydraulinesteellä toimiva kytkin. Tässä vekottimessa on ihan perinteinen vaijerikytkin. Jonka kiristin tosin oli aika….ruosteessa. Sain kuitenkin sitä muutaman kierroksen kiristettyä ja nyt kytkin alkoi toimia huomattavan paljon paremmin. Kotona pitää vielä muistaa viimeistellä asia. Tätä korjaus kohdetta ei tullut merkittyä oranssilla ilmastointiteipillä ( asiasta hieman lisää seuraavassa luvussa ).
Takaisin tienpäälle, suuntana häät
Seuraavat juhlat alkoivat aikataulussa kolkutella ovelle, joten Raahe jäi taakse. Suuntasimme asuntoauton keulan Ylivieskan kautta Laviaan. Asuntoauton ”renklaavat” kohdat on tullut melkein tahtomattaankin merkattua oranssilla ilmastointiteipillä. Ilmastointiteippi on varsinkin vanhalla autolla matkatessa äärimmäisen tarpeellinen työkalupakissa. Sen avulla voi korjata tuulen voimasta irronneen tiivisteen, takarenkaan päälle tippuneen muovinen sisälokasuojan ( joka kuulosti polkupyörän räpättäjälle x 10 ), tai vaikkapa töyssyissä tipahtavan hansikaslokeron kannen. Oranssi väri on helppo erottaa kotiinpäästyä, joten korjausta vaativat kohteet ei jää ihan pienellä vähällä huomiotta.
Ensimmäinen pysähdys oli Eskon ja Emmin luona Ylivieskassa ( 105km ). Oli taas pitkästä aikaa mukava päästä saunomaan. Jostain syystä Raahessa emme saunaa käyttäneet ollenkaan. Syynä saattoi olla korkea sähkön hinta ( tai muutenkin turkasen lämpimät kelit ).
Seuraavan päivän etapille tuli mittaa 360km. Pitkää matkaa ei tarvinnut mennä, kun alkoi sattua ja tapahtua. Tai oikeammin se oli nopea välähdys. Toholammin kohdalla liikenneympäyrästä ylämäkeen kiihdyttäessä olin ihan varma, että olimme 60km/h alueella. Mäen päältä avautuu pieni alamäki. Alamäkeä tullatessa välähti tien pientareelle parkkeeratusta autosta kirkas salama. Olin päätynyt jälleen liikevalvonnan uhriksi. GPS:n mukaan nopeus piti olla reilusti alle 60km/h. Ajoimme hieman matkaa eteenpäin ja katsoin taaksepäin nopeusrajoitusta; 40km/h. Perhana, ei olisi koskaan ikinä pitänyt mennä sanomaan, että 1.9td koneisella asuntoautolla EI VOI ajaa ylinopeutta. Tämä rikkomus on vielä rankaisematta, eli tätä kirjoitettaessa en ole vielä sakkoa saanut. Viroon verrattuna tämän voisi sanoa olevan hidasta ”palvelua”.
Tämän päivän matkaan suunnattiin kahden pysäkin taktiikalla. Me syötiin Ylivieskasta lähtiessä, mutta teinit heräsivät sen verran myöhään, että heille ruokatauko pidettiin meidän kahvitauon yhteydessä Kauhavan ABC:llä. Jalkojen verryttelytauko osui Katikan kanjonin kohdilla ( https://www.visitlakeus.fi/kohdekortit/katikankanjoni/ ). Pieni mutka reitiltä oli käymisen arvoinen. Mukavaa, kuivaa polkupohjaa ja kivan näköistä maisemaa. Iso peukutus taukojumpalle. Teinitkin tulivat isommin mutisematta mukaan ja kiersivät koko reitin. Katikankanjoni on osa Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoa. 2 km reitti, jossa on kohtuullinen määrä ylös ja alas vietättävää neulaspolkua oli juuri sopiva vastapaino autossaistumiselle.
Hirnumisia
Lavia saavutettiin 19:13, joten tämä päivä meni pitkälle auton ohjaksissa. Laviassa oli tarjolla hevosia, kissoja, maalaismiljöötä, hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa. Oikeastaan juuri ne raaka-aineet mitä lomaan kaipaileekin. Siskon kotipaikan pihapiirissä oli tällä kertaa hevosaitauksessa 40 kappaletta hevosia, tarkemmin sanottuna varsoja mammoineen. Yöllä havahduin parikin kertaa unen läpi kuuluvaan rekkarallia muistuttavaan ääneen. Varsoilla oli iskenut pientä iltavillin poikasta. 40 juoksevaa hummaa saa tantereen todella tömisemään.
Laviasta suuntasimme Mikon ja Essin häitä viettämään Vantaalle. Hautajaisten jälkeen oli sopivaa vaihtelua osallistua hääjuhlallisuuksiin. Tunnelma on huomattavan paljon hilpeämpi. Asuntoautossa on yllättävän näppärä huolehtia pukuun pukeutuminen. Varsinkin kun sen voi tehdä vasta juhlapaikkojen parkkipaikalla.
Verna oli sopinut pelikaverinsa(Usvis?) kanssa tapaamisen Jumboon. Sinne hän singahtikin kun auto saavutti Jumbon pihan. Kävimme tietenkin varmistamassa, että kyseessä on sen ikäinen ja oloinen henkilö, jonka kanssa Verna oli jutellut.
Ukki ja Siskokin olivat tulossa Mikon ja Essin häihin. He tosin valitsivat siirtymisekseen kävelyn ( Jumbosta -> Pyhän Laurin kirkolle ). Ukin meidän häistä asti olleet jalkineet päättivät molemmat tuon kävelyn seurauksena luovuttaa kantapäänsä. Ne kirjaimellisesti murenivat paloina pois. Ukki näytti hieman Charlie Chaplinille kävellessään ilman kenkien kantapäitä. Sievin jalkineet ei todellakaan olleet näteimmät kengät näissä juhlissa.
Verna käveli Jumbosta kaverinsa kanssa suoraan hääjuhlien starttiin. Meidän aikataulutuksessa tuntui olevan jälleen kerran tehokkuus huipussaan.
Yö ei ole keski-ikäisille
Hääjuhlallisuudet oli Pyhän Laurin kirkon jälkeen Backaksen kartanon alueella ( https://ravintolabackas.fi/ ). Hurjaa ajatella, että hääjuhlaa varten tila pitää varata melkein 2 vuotta aikaisemmin. Hääjuhlat on kyllä aina kivoja. Täällä oli vielä mahtavan juhlaruokailun lisäksi iltapala. Iltapalan jälkeen totesimme lähtevämme tienpäälle. Ajovuoro oli arvottu Iitulle. Tähän asti mie olin huolehtinut kaiken ajamisen. Helppo juttu hypätä auton rattiin pimeässä Helsingin yössä ja lähteä ajamaan pimeää motaria kohti pohjoista. Olimme nimittäin kokonaan unohtaneet , että yöt on pimeitä ajaa eteläsuomessa. Tavoite oli päästä hieman eteenpäin ja n.100km kohdalla etsimme yöpaikkaa, kun kuskin silmät alkoi luppasta siihen tahtiin. Yöpaikaksi valikoitui Park4Night sovelluksen kautta Levannon uimaranta, joka oli vain parin km päässä motarista.
Yö oli rauhallinen, jos ei otetan huomioon umpihumalaisia yöuimareita. Samalle parkkialueelle oli majoittunut lapsiperhe. Aamulla suuntasimme heti unihiekat heitettyä ja aamupala syötyä tienpäälle.
Vaajakosken ABC:llä käytiin ruokailemassa. Ensimmäisessä osassa ollutta Kiteen ABC:tä ja tätä ei voi edes verrata keskenään. Sen verran iso ero oli lounasruuan tasossa. Pakollinen pysähtyminen oli myös Pandan tehtaanmyymälän kohdalla. Ja sinne ei voi mitenkään mennä nälkäisenä.
Mie toimin kuskina Juustoporttille ( Kärsämäki ) asti. Siellä pidettiin kahvitauko. Iitu istuskeli sinne saapuessa takapenkillä. Juustoporttiin päästäkseen joutuu kierämään 3/4 liikenneympyrästä kun nelostietä tullaan etelän suunnasta. Kun oltiin kahvit saatu nautittua ja tauko pidettyä, niin oli aika suunnata jälleen tien päälle. Tällä kertaa Iitu kuskina ja mie takapenkillä. Iitulla oli mennyt suuntavaisto ihan totaalisen jumiin, joten hän kääntyi Juustoportin pihasta oikealle, eli Haapavesi-Kalajoki suuntaan. Onneksi olin takapenkillä hereillä, joten ehdimme vielä kääntyä seuraavasta risteyksestä takaisin huoltamon pihaan ja samasta risteyksestä vasemmalle, että pääsimme nelostien ja liikenneympyrän suuntaan. Huoltamon pihalla oli varmasti viihdyttävää katsoa kuinka asuntoauto etsii suuntaa. Toisaalta tämä istuu todella hyvin kesän siksak teemaan.
Veikka pudotettiin matkasta työhommiin Raaheen Tupoksen kohdalla.
Tälle reissulle tuli aavistuksen verran yli kolme viikkoa asuntoauto yöpymisiä. Raahessa saatiin onneksi hieman teineistä tilaa, kun he nukkuivat talossa / varastossa. Matkakilometrejä kertyi kokonaisuudessaan 3650. Kaasua kului n. 1/2pulloa. Lämmitystä ei käytetty koko reissulla. Itseasiassa me ei jostain syystä käytetty myöskään vesisäiliötä, vaan kannettiin erillisessä 10litran astiassa juoma/ruuanlaittovesi mukana. Samasta vedestä otettiin myös huuhteluvesi vessaa ja käsiä varten. Jonkinverran tuli jälleen operoitavaa kotia. Kytkin vaiherin kiristäminen, kulmalistan suojan ujuttaminen takaisin hahloonsa, muovisen rapakaaren/kotelosuojan kasaan kursiminen, pyörätelineen yksi pyörän paikoista vääntyi muodottomaksi, hansikaslokeron kansi repsahti paikaltaan, yksi ajokiiloista oli haljennut varmaankin talven pakkasessa ja pari muuta paikkaa.
