Savukoski osuu todella usein reissun varrelle. 2020 osumistiheyttä kasvatti sukukokoontumisen järjestäminen siellä. Iitulla oli viikonloppuna töitä, joten suuntasimme reissuun Veikan ja Vernan kanssa. Melkein koko matkan Rovaniemeltä saimme ajella toisen asuntoauton perässä. Pelkosenniemen kohdalla vitsailimme jo lasten kanssa, että tuokin on varmaankin menossa sukukokoontumiseen, koska ei täällä niin paljoa ole porukkaa liikenteessä. Jätimme asuntoauton parkkiin Samperin savotalle ja suuntasimme pyörillä hautausmaalle, missä sukukokoontumisen ensimmäinen etappi sijaitsi.
Veikkauksemme seuratun asuntoauton suunnasta osui oikeaan, tämä varmistui viimeistään siinä vaiheessa kun kurvasimme sukukokouksen kokoontumispaikalle lasten kanssa pyörällä ja tuttu auton perä näkyi olevan jo parkkipaikalle. Auton kulutuksessa on muuten melkoisen huomattava ero silloin kun ajellaan jonkun toisen kulkineen perässä, joka on edes suunnilleen samaa kokoluokkaa. Kulutus oli n.1litra pienempi kuin normaalisti vastaavissa keliolosuhteissa ( eli himpulan kovalla vastatuulella ). Tosin ensimmäinen kohtaaminen kaukaisemman sukulaisen kanssa ei ala hyvin jos ensin keskustellaan siitä, että miten lähellä perää on soveliasta ajella varsinkin kun sarvikruunulla varustettuja metsäneläjiä oli tienpenkat täynnä.
Ensimmäisen sukukokootumisetapin jälkeen suuntasimme kohti Samperin savottaa. Tässä vaiheessa ongelmaksi nousi pyörien suojana olleen marketti lukon päätös heittää valkoinen lippu ilmoille antautumisen merkiksi. Koko lukkopesä pyöri tyhjää kuin hamsteri hyrrässä ja lukko pysyi tiukasti lukittuna. Veikan ja Vernan pyörät oli vielä toisiinsa yhdistettynä tällä pakollisella pahalla ( jopa pikku kylässä ). Kävin hakemassa asuntoauton Samperin savotalta, nostettiin pyörät kyytiin ja ajeltiin takaisin Samperin pihaan. Sukukouksen ohjelma oli jatkumassa ja emme sitä halunneet missata yhden markettilukon mielenoikkujen takia.
Sukukokoukset on kivoja. Kuulee hieman mitä kaikille muille kuuluu ja tulee uusia tuttavuuksia. Kaikkia osallistujia en tuntenut entuudestaan. Yhteistä ohjelmanumeroa oli tiedossa markettilukon aukaisuoperaation tiimoilta. Ikävä kyllä ei meidän, eikä sukulaisten työkalupakeissa ollut riittävän järeää työkalua lukon katkaisemiseksi, tai edes vähän horjuttamiseksi. Toisaalta mukavaa havaita, että sukulaisissakaan ei ole ammattimaisia pyörävarkaita, mutta toisaalta tässä tilanteessa olisi ollut hyvä olla jonkinlaista välineistöä apukeinoksi. Menossa oli lauantai-iltapäivä, joten hieman jännäsimme olisiko yksikään paikka enää auki kylällä, josta sopivaa työkalua lukon kiinnipitovoiman katkaisemiksi löytyisi. Ajellessamme ei niin pitkää kylänraittia edestakaisin, niin huomasimme paloasemalla henkilökuntaa pihalla. Sieltä löytyi sopivan järeää kalustoa pyörän lukon päänmenoksi. Pyörät vapautuivat suorittamaan iltapyöräilytehtäväänsä pitkin poikin kirkonkylän maastopolkuja.
Puskaparkkipaikaksi valikoitui Savukosken keskustassa oleva uimaranta ( paloasemaa ennen kääntyy tie rantaan ). Ranta on todella mukava ja rauhallinen. Ei liikaa liikennettä ja tilaa sopivasti, että asuntoauto ei ole veneenlaskijoiden tai kenenkään muidenkaan tiellä.
Kävimme iltapyöräilyllä Savukosken keskustan alueella ja kävin näyttämässä lapsille paikkoja missä on itse tullut pienenä hengailtua. Kävimme ajelemassa keskustan lähistöllä olevia kuivahkoja maastopolkuja. Ja myös hieman märempiä paikkoja, vaikka varustusta ei siihen oltukaan tällä kertaa suunniteltu. Kävimme urheilukentällä, sillalla, koulun pihalla kiipeilytelineissä, yms.
Iltatoimien jälkeen suuntasimme nukkumaan. Pariksi tunniksi. Sääskien ininä kasvoi ja alkoi täyttää ilmatilaa siihen malliin, että kukaan ei saanut nukuttua. Laitoimme valot päälle ja suoritimme sääskien poisto-operaation. Tarkastin vielä auton etuosasta, että olin varmasti laittanut sisäkierron päälle puhaltimesta. Aiemmilla reissuilla olimme jo huomanneet, että puhaltimen kautta on sääskien koolle sopiva läpi kiemurreltava sokkelo sisälle yöunta häiriköimään. Aloimme uudelleen houkuttelemaan nukkumattia paikalle ( joka oli myös säikähtänyt sääskiä ). Alle tunti ja sisätilan oli täyttänyt raivostuttava, nukkumisen estävä ininä ja satunnaiset piikin pistot peiton suojaamattomissa ihon osissa. Muu ei auttanut, kuin laittaa valot päälle ja suoritimme uusiksi sääskenmetsästysjumpan.
Johtopäätös oli, että jostain ne pääsevät vielä sisälle pusertautumaan. Seurailin hetken aikaa meininkejä ja huomasin, että osa sääskistä jokivarren alueella on sen verran pieniä, että ne pääsevät sisälle kattoikkunoissa olevista tuuletusritiöistä ( ja niitä tuli sen verran tiuhaa tahtia, että ne oli helppo paikantaa ). Kattoluukuissa oli useita sääskenmentäviä porsaanreikiä. Harvinaista, että kerrankin työkalupakista löytyi apua. Pakkiin oli pakettuna riittävän kokoinen palanen sääkiverkkoa. Paloiksi jaettuna se riitti juuri ja juuri peittämään kaikki kolme autossa olevaa kattoluukkua. Sääskiverkon kiinnitin MacGyver tyyliin teipillä kiinni. Olin erittäin tyytyväinen tähän myöhäisyön askarteluun ja virittelyyn. Jo muutaman minuutin jälkeen oli mahdollista todeta, että syy-seuraus oli oikein pohdittu. Toivottoman näköisiä inisijöitä alkoi kertyä verkon ulkopuolelle ilman pääsyä asuntoauton sisätiloihin. Voitto maistui erittäin makealle. Loppu yön saimme viettää inisijävapaasti. ( lopputulos näkyy kuvissa ). Myöhemmin tein tarranauhasta ja sääskiverkosta hieman paremman patentin, mutta siitä enemmän jossain myöhemmässä postauksessa.
Loppuyö nukuttiin kuin uppotukit ja aamulla heräsimme virkkuina aamupalalle nauttimaan ikkunoista avautuvasta jokimaisemasta. Auto suunnattiin seuraavaksi kohti Nousun kylään. Olin sopinut meidän pesueelle oppaan Nousun kylään, joka pystyi kertoilemaan hieman suvun historiaa ja merkittäviä paikkoja kylän alueelta. Sitä ennen kävimme kuitenkin matkalla hillastamassa yhdellä isoista soista. Nassikat jaksoivat yllättävän hyvin ahertaa ja ei meillä mennyt aikaa suolla kuin n.1.5h ja n.6kg hillaa. Tässäkin maastopyörät osoittautuivat näppäräksi keinoksi siirtyä autolta suon laidalle. Aikataulu ikävä kyllä alkoi painaa sen verran päälle, että ihan täysiä sankkoja emme ehtineet kasata. Ja sääskiä alueella riitti!
Nousun kylässä sijaitsee isomummoni kotipaikka. Paikalla on edelleen sodan jälkeen käytetty väliaikainen asumus, jossa koko perhe asusti kunnes vakituinen kämppä saatiin uudelleen rakennettua. Vanhan isomummilan yläkerrassa oli edelleenkin mummon veljen vanha talvella käytetty poropuku. Paikallishistoriaa tämäkin. Skannailin jonkinverran mukaan vanhoja valokuvia albumeista ja aika menee huomattavan nopeasti sillloin kun on tekemistä. Seuraavaksi kävimme Räisälän kylässä tervehtimässä ukkini velipuolen perhettä. Tästä oli näppärä jatkaa matkaa harvoilla losseilla, mitkä vielä liikennöivät.
Koko päivän oli ilmassa sellainen odottavan sateen tuntu. Ensimmäiset pisarat matkan aikana satoivat vasta tässä kohtaa. Ja sitäkään ei tullut kuin aavistus tien pintaan. Jälleen hyvät säät seurasivat reittivalintaa.
