Norjan raja oli heinäkuussa 2020 avoinna, joten suuntasimme asuntoauton keulan kohti Norjan koillisnurkkaa, eli Vuoreijaa. Siellä ainakaan ei pitäisi olla liiemmälti muita ”turisteja” liikenteessä.
Reitti 3:n yön matkalle oli Rovaniemi – Kaamanen ( Jokitörmä lomakylä ) – Hamningberg ( turkasen kapea ja pieni tie ) – Vardo – Utsjoki ( Lapinkylä Camping ) – Inari – Rovaniemi
Vardö oli meidän pääkohteemme. Pyöräilimme ympäri saarta bongaillen grafitteja, käytiin noitamonumentilla, näköalakiikareilla, koettiin turkasen pitkä tunneli, pirun kapea tie Hamningbergiin, testattiin asuntoauton lämmitystä hyisessä elokuisessa kelissä, Hornoyan lintusaarella kävimme katselemassa Lunneja, muita lintuja ja majakkaa…ja paljon muuta. Reissu oli oikein onnistunut ja kun kaikki massat olivat suunnanneet Lofooteille, niin tällä alueella oli mukavan rauhallista. Kilometrejä tuli melkein 1300.
Tällä kertaa majoituimme kahdella oikein mukavalla leirintäalueella ja yhdessä puskaparkissa.
Ensimmäinen päivä ( 30.7.2020 )
Ajoimme 355km Rovaniemeltä Kaamaseen, Lomakylä Jokitörmään. Reissuun suunnattiin suoraan töistä ja koulusta, joten matkaseurueessa alkoi olla hieman nälkä-kiukku-raivareita ilmassa ennen kuin matka oli edes kunnolla alkanut. Tästä syystä Sodankylässä pysähdyttiin pizzeria A’la riestossa tankkaamassa poro- ja lohipäällysteisiä pizzoja. Auton tankkaukset suunniteltiin Suomen puolelle, koska Norjan hintataso moottorin ruokailulle oli aavistuksen Suomea korkeampi.
Lomakylä Jokitörmä osoittautui leppoisaksi alueeksi, missä ei ollut juurikaan muita matkalaisia. Caravan alueella on hyvä käydä suihkussa huuhtomassa työviikon pölyt pois kainaloista. Sähköä emme tarvinneet tälläkään kertaa. Tilat olivat sopivan askeettiset ja retrohenkiset. Kuten alueen nimikin indikoi, niin vierestä kulki joki. Joesta riippumatta sääskiä oli yllättävän vähän sisätiloissa. Tässä vaiheessa olimme löytäneet asuntoautosta muutaman aukon, mistä sääsket pyrkivät sisälle sulostuttamaan yöuntamme omalla serenadillaan. Tämä pysähdys oli vain yön yli kestävä.
Päivä 2, tavoitteena kohdealue
376km! Tosin tätä emme ajelleen yhteensoittoon. Nyt voimme ajella kaikessa rauhassa, ihmetellä maisemia ja pysähdellä hieman tiheämmin mielenkiintoisen näköisissä paikoissa. Tavoite päivällä oli päästä Vuoreijaan asti ja etsiä sieltä Drakenin läheltä puskaparkkipaikka, joka toimisi yhden yön tukikohtana. Tunnustan, että olin paikan käynyt jo tiedustelemassa työreissulla edellisenä kesänä.
Varanginvuonon saavutettuamme pidimme lounastauon parkkipaikalla, josta lähti muutamia kävelypolkuja ylevämmille aluille, mistä sai hienon näkymän koko vuonon leveydeltä. Lasten toiveesta ruokalista sisälsi makaroonimössöä ( eli yksinkertaisinta perusmättöä mitä asuntoautossa tulee aika usein tehtyä ). Kelit suosivat ulkoruokailua ja tällä parkkipaikalla oli pöydät ja penkit hyödynnettäviksi. Lounastauon lisäksi oli todella kiva käydä oikomassa jalkojaan pienellä pyrähdyksellä polkuja pitkin. Verna huljuutteli räpylöitään pienessä puropahasessa, joka laski vuonoon.
Tiet kapenivat matkan edetessä tasaista vauhtia. Porot vaihtuivat tien laidoilta lampaiksi. Ja kyseessä ei siis ollut näköharha. Norjan puolella lampaat peittosivat porohavainnot 10:1. Päätimme käydä ennen Vardööhön johtavaan tunneliin sukeltamista katsastamassa Hamningbergin. Hamningbergin tietä taidetaan kutsua maailmalopun tieksi. Maine on täysin ansaittu. Maisemat koostuvat pääasiassa harmaista ja erittäin jyrkistä kivisistä reunamista, jotka suistuvat suoraan mereen, tai nousevat jylhäksi seinämäksi. Kaiken lisäksi tie on kapea. Se on kapea, mutta se tuntuu neulansilmälle silloin jos joku tulee vastaan. Tunnustan, että kalsareiden vaihto oli todella lähellä kun vastaan hurjasteli lavettirekka, jossa oli kyydissä kaivinkone. Onneksi osuimme juuri sillä hetkellä olemaan ainoan levikkeen kohdalla, joka oli viimeisen kilometrin matkalla näkynyt.
Hamningbergin kärjessä oli jännää kävellä kivivalleilla ja aallonmurtajilla. Kävimme hämmästelemässä bunkkeria. Alueella voi oikeasti nauttia maailmanlopun tunnelmasta, jylhyydestä, yksinäisyydestä ja erilaisesta maisemasta. Täällä ei taida olla minkäänlaista toimintaa, kioskia, tms asiaa häiritsemässä maisemaa ja tyhjyyttä. Haahuilimme alueella n.1h verran ja totesimme tämän nähdyksi. Hassua kyllä, vaikka alueella ei ollutkaan mitään tajunnanräjäyttävää yksityiskohtaa, niin matka Hamningbergiin tuntui jollain kummallisella tavalla tärkeälle kokemukselle.
Vuoreijaan pääsee meren alta menevän tunnelin kautta. Tunneli käy parhaimmillaan 88 metriä merenpinnan alapuolella ja mittaa sillä on 3km ( 2890m ). Tunneli vietti niin vinhakkaa vauhtia alaspäin, että minulla meinasi pohjalla usko loppua auton 1.9td koneen kiipeämiskyvykkyyteen. Mutta niin se vain jaksoi punnertaa mäen ylös asti loppuvaiheessa pykällettäessä jo 2-vaihteelle ja kuskin puhistessa erinäisiä voimasanoja ja pikku saakeleita.
Vardössä ajoimme suosiolla keskustan läpi ja parkkeerasimme auton puolessa välissä saarta löytyvän ulkoilmataideteoksen, eli Drakenin tien varteen. Kyseessä on soratie ja sen varrella on paljon levikkeitä, jotka soveltuvat yöpymiseen. Tien varrella näytti olevan epävirallisen näköisiä tulipaikkoja ja nuorison vapaa-ajanviettoalueita. Otimme maastopyörät auton kyydistä ja lähdimme pyöräilemään ympäri saarta.
Vuoreijassa on todella paljon polkuja, joita pitkin on helppoa, nopeaa ja hauskaa siirtyä paikasta toiseen siksak-malliin. Saari on vain 1.5x5km kokoinen läntti meressä. Siksak-taktiikalla tulee törmättyä mielenkiintoisiin kohteisiin. Grafiittitaidetta tuntuu olevan koko saari täynnä. Lapset saivat niiden etsimisestä runsain mitoin löytämisen riemua.
Noitamonumentti ( Steilneset ) oli vaikuttava lähes 140metrin mitassaan. Virallinen noitien mestauspaikka taisi oikeasti sijaita mantereenpuolella. Monumentin pihalla palava tuoli orientoi sopivasti mielenmaisemaa tunnelia varten, missä oli kerrottu noitien tarinoita Norjaksi. Onneksi huomasimme tunnelin suuaukolla aavistuksen piilossa olevat lehdykäiset, joissa samat tarinat oli käännettynä muilla kielillä. Tunnelihumisi tuulen voimasta luoden liikettä ja ääntä, jotka vielä syvensivät kokemusta. Upea paikka. Vaikuttavia tarinoita.
Vuoreijassa sijaitsee maailman pohjoisin Flagpost-Linnoitus ( Vardohus ), jossa edelleenkin on muutama sotilas suorittamassa palvelustaan. Joka aamu lippu nostetaan salkoon ja joka ilta se myös otetaan sieltä pois. Linnoituksen alue ja siellä sijaitseva näyttely kannattaa käydä katsastamassa ( kävin työreissulla sen kurkkaamassa, mutta tällä reissulla se ei ollut avoimena ). Aluella on mukava katsella kaikkea sieltä löytyvää.
Turistit käyvät täällä pääasiassa Hurtigruttenin pysähdyksellä, joka on vain tunti. Koko Vuoreijan kylä on viritetty toimintaan kello 15-16 Hurtigruttenin liikennöinti päivinä. Vuoreijassa on katseltavaa ja ihmeteltävää huomattavasti tätä pidemmäksi aikaa. Saari on sen verran pieni, että pyörät on ehdottoman suositeltava kulkuväline olla mukana.
Yö puskaparkki majapaikalla sujui hienosti. Olihan meillä nyt kokemusta puskaparkkeilusta jo melkein ehkä lähes kolmen yön osalta. Illalla kun aloimme nukkumaan oli lämpötila tipahtunut jo hyvin lähelle +4°C, joten nyt oli ensimmäinen tilaisuus kokeilla kenttäolosuhteissa auton lämmitysjärjestelmän toimintaa. Gotilo pitää sisällään Alde-mallisen vesikiertolämmityksen, jota voi lämmittää sähkövastuksilla, tai kaasulla. Nyt kun oltiin sähkön ulottumattomissa, niin lämmitys tapahtui kaasulla. Kaikki toimi oikein mainiosti ja auton sisätilat lämpenivät yllättävän nopeasti mukavaan 19°C lämpötilaan. Suurin vaikeus oli tottua alasängyn alueella lämmittimen päälle ja pois menemisestä kertoviin ääniin, jotka kuuluvat yllättävän selkeästi pienessä tilassa. Ensin rele naksahtaa, sen jälkeen kuuluu sellainen hieman kurluttavan oloinen ääni ja sen jälkeen tasainen liekistä kertova humina täyttää auton äänitilan.
Päivä 3, lintusaari
Pääkohde tällä reissulla oli selkeällä erolla muihin kohteisiin Hornoyan lintusaari. Työreissulla käydessäni saari oli ihan tyhjä linnuista ( vain erittäin liukkaat linnun läjät oli jäljellä ), mutta tällä kertaa ajoitimme matkan niin, että linnut olisivat paikalla. Ja niitä oli p-a-l-j-o-n! Saarelle pääsee satamasta lähtevällä lautalla ja matkaan pääsee maksuvälinettä vilauttamalla ( Perhelippu 2 aikuista ja 2 lasta taisi olla 100€ paikkeilla ). Matka saarelle kesti vain n.10-15minuuttia. Vene ajelee reittiä useamman kerran päivässä, joten periaatteessa kävijä pystyy itse säätämään kuinka kauan viihtyy lintujen keskellä. Koska saarella on tarkoitus haahuilla useampi tunti, pakkasimme mukaan patonkeja ja muita välipalaksi kelpaavaa. Mitä mainioin piknik paikka löytyy saarella olevan majakan juurelta.
Alueen lintukirja kannattaa varata myös mukaan. Todella paljon tunnistettavia lentomöllejä. Lunni on selkeästi helpoiten tunnistettavissa ja ehdottomasti sympaattisin taapertelija alueella. Mustat karimetsot myös tunnistaa helposti ja ne viihtyvät pitkospuiden alla säikytellen ohikulkijoita. Linnut pitivät kerrassaan huumaavan kovaa meteliä. Ei ihan korvatulpat vaativaa mölyä, mutta isoa ääntä. Ei kannata myöskään lähteä ihan parhaimmilla ja puhtaimmilla vaatteilla liikenteeseen, koska ilma oli sakeanaan haisevia, mutta onneksi ei niin tarkasti suunnattuja ilmapommituksia, eli linnun läjiä ( joita näin siis jo työmatkalla ). Yksi lentävä pahalainen onnistui osumaan minun silmälaseihini…linssien sisäpuolelle.
Saarella on muuten todella paljon hilloja, isoja sellaisia. Mutta ne on varattu kokonaisuudessaan paikallisille, eli ei poimita vaikka hillahulluus iskisikin täydellä voimallaan.
Saaren maisemasta, linnuista, huumaavasta äänestä ja majakasta ei mitenkään saa koko kuvaa muuten kuin käymällä saarella.
Illalla otimme suunnan takaisin kohti Suomea. Matkalla näkyi todella paljon mielenkiintoisia kohteita, joten jossain kohtaa tulemme uudelleen tarkemmin tutkimaan mitä kaikkea muuta tarjottavaa Varanginvuonon ympäristöstä löytyy.
Utsjoella majoituimme Camping Lapinkylä-leirintäalueella. Kaikki oli suihkun tarpeessa pyöräilystä ja lintusaaresta. Leirintäalueen grillikatoksessa oli mukava grillailla iltaruokaa. Täälläkään ei joutunut kärsimään suuren suuresta tungoksesta, vaan saimme oman rauhallisen sopen nurmialueelta.
Päivä 4 – kotimatka
Ajelimme Utsjoelta seuraavaksi pysäkkinä Siida. Alkuun tarkoitus oli käydä Pielpajärven eräämaakirkkoa ihastelemassa, mutta se jäi tällä erää seuraavan reissun asioiksi. Inarissa söimme lounaan Siidan ravintolassa ( erittäin toimivaa ruokaa ). Matkalla jäimme vielä Sodankylässä hetkeksi parkkialueelle tekemään ruokaa. Kaukaa tulee yllättävän pitkä matka Rovaniemelle.
Työt alkoivat painaa päälle, joten tällainen napsun verran pidennetty viikonloppu meni todella nopeasti. Vardö oli käymisen arvoinen paikka!
